Mezzosopraano Raisa Vaarna (s. 1967) aloitti musiikin harrastuksen 7-vuotiaana viulutunneilla. Hän on valmistunut laulunopettajaksi Keski-Suomen konservatoriosta 1997 opettajinaan Maila Haavisto ja Hannele Valtasaari. Luokanopettajaksi hän valmistui Jyväskylän yliopistosta 1993. Vuosina 1996-1997 Raisa Vaarna opiskeli Suomen Kansallisoopperan oopperastudiossa. Samuel Rubin-akatemiassa Israelissa hän opiskeli keväällä 1999 ja opetti yksinlaulua Kuopion Musiikkilukiossa lukuvuonna 2002-2003 sekä Kalajoen opiston kesäkursseilla vuosina 1993-2003.

 

Raisa Vaarna saavutti kolmannen palkinnon valtakunnallisessa Lappeenrannan laulukilpailussa 1996 sekä voitti Pentti Koskimies-liedkilpailun yhdessä pianisti Pirjo Pakarisen kanssa 1993. Suomen yleisradiolle Raisa Vaarna on tehnyt yksinlaulunauhoituksia vuosina 1993-1998. Suomen Kansallisoopperassa hän on laulanut La Traviatan Anninana ja La Rondinen Georgettena.

 

Keväällä 2002 Raisa Vaarna valmistui musiikin maisteriksi erinomaisin arvosanoin Sibelius-Akatemian esittävän säveltaiteen osastolta opettajanaan Marjut Hannula ja lauloi siellä ensikonsertin syksyllä 2004. Tällä hetkellä hän työskentelee Suomen Kansallisoopperan kuorossa. Raisa Vaarna on laulajana erityisen kiinnostunut Lied-, yksinlaulu- ja kirkkomusiikin esittämisestä; liedopettajina ovat jo vuosien ajan olleet Ivari Ilja ja Collin Hansen. Lauluopintoja Raisa Vaarna on täydentänyt mm. Seppo Ruohosen, Ritva Eerolan ja Dale Fundlingin johdolla.

 

 

  • w-facebook
  • Twitter Clean
  • w-youtube

© 2023 by Classical Musician. Proudly created with Wix.com